keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Pergo

En juurikaan nukkunut viime yönä. Näin joko painajaisia meidän tulevasta lattiasta tai sitten mietin hereillä tätä tulevaa lattiaa. Kaikki lähti siitä kun yksi meidän rakennusmiehistä sanoi yhdellä tutulla olleen vähän ongelmia kyseisen valmistajan lattian kanssa. No, minähän ajoin nopeasti kotiin ja vasta yässä vaiheessa (lattia on siis jo tilattu) googlasin pergo ja käyttäjäkokemukset. Sieltä paljastui mielenkiintoista keskustelua... Eikä kyllä rauhoittanut oloa yhtään.

Soitin vielä illalla tälle rakennusmiehen tutulle. Hänellä ei ollut sanoa yhtään rauhoittavaa kommenttia. Hän vain kiitti, että heidän ja pergon lattian yhteiselämä on loppunut.

Mistä tässä on siis kyse? No, pergon natural touch lattioista valitetaan hyvin paljon, että ne kuluttavat sukat ja lastenvaatteet päivässä puhki. Lisäksi lattia on hyvin vaikea puhdistaa eli se näyttää likaiselta heti pesun jälkeen.

Meille ei ole toki tulossa natural touch mallistoa, vaan domestic extra mallistosta silver tammi. Tämän pitäisi lohduttaa. Mutta ei. Eilen illalla päädyinkin hinkkaamaan sukkaani meidän lattian mallikappaleeseen :) Eikä sekään, että sukka ei vartin hinkkaamisen jälkeen kulunut puhki, rauhoittanut mieltäni.

Mieheni ei usko näitä käyttäjäkokemuksia eikä häntä taida valinta yhtään pelottaakaan. No, minä pelkään sitten hänenkin puolesta ja eiköhän tämä asia selkene kesään mennessä. Sitten voinkin jakaa käyttäjäkokemukseni muiden kanssa.