sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pojan ajatuksia.

Välillä yllättää, kuinka niin pieni kuin 2,5 vuotias voi miettiä niin paljon eri asioita. Poika yllätti minut yksi ilta, kun oli tekemässä potalla tarpeitaan... Siinä hän istui ja minä hoputin. Sitten hän tokaisi, että haluaa tulevaan huoneeseensa sinisen seinän. Piti vielä pyytää poika toistamaan äskeisen lauseen. Joo, hän haluaa sinisen seinän. Shit! Enpä ihan ensimmäiseksi ollut ajatellut hänelle sinistä seinää.

Niin ja eikä siinä kaikki. Pikkusisko haluaa kuulemma keltaisen. Kolme kuukautinenhan osaa sen jo ilmaista :)

Pitääkö minun nyt sitten oikeasti ruveta miettimään pojalle sinistä seinää, kun hän niin haluaa? Ja minähän en tietenkään halua... Voiko vielä 2,5 vuotiaan pettää tällaisessa asiassa? En oikeastikaan tiedä miten toteuttaisin sinisen seinän kivasti ja sitäpaitsi hänellä on ollut tehostevärinä huoneessa limen vihreä ja näin ollen tekstiilit ovat limen värisiä. Voisikohan
tätä "vaatimusta" toteuttaa jotenkin soveltaen?

(kuvat lainattu täältä ja täältä)




Kellarin pikku wc:n kaluste

Kahteen vessaan olemme jo kalusteet tilanneet. Ne tulevat Puustellilta. Kolmas vessa on vielä hieman kysymysmerkkinä. Hanat ja pöntöt puuttuvat vielä kaikista vessoista ja päätös pitäisi niistäkin tehdä. Idon Seven d pönttö on varma valinta kaikkiin vessoihin ja tuntuu ettei sitä tarvitse enää miettiä. Hanat on vielä pienenä kysymysmerkkinä.

Anyway. Törmäsin Aspenin kylpyhuonekalusteisiin Valkoisen harmajan blogin kautta. Vessaan mahtuisi 90 cm kaluste, mutta 75 cm leveä jättäisi hieman tilaa sivuille eikä kaluste näyttäisi silloin ahdetulta. Mutta tämä kaluste on kuitenkin liian syvä meidän tilaan :( Syvyyttä saisi olla vain 40 cm. Jos joku tietää mistä saa vastaavia, mutta ei niin syviä kalusteita, niin vinkki otetaan ilomielin vastaan.

Tykkään tämän yksinkertaisesta ulkonäöstä.

(kuva lainattu Aspenin sivuilta)

Hieman nauratti se, että heidän valikoimistaan löytyi peilejä joissa on kaiuttimet integroituna. Oikeesti?! Kaikkea ne keksii. Haluan myös tuollaisen peilin, johon voin kytkeä bluetoothin avulla mp3 soittimen ja kuunnella musiikkia samalla kun laittaidun. Eipä tarvitsisi enää kuljettaa läppäriä vessaan mukaan :)

lauantai 28. joulukuuta 2013

Siitä onkin hetki!

Ja tässä välissä on sattunut ja tapahtunut yhtä sun toista. Minulta vain loppui joulukuun alussa ihan täysin voimat. Mitään en jaksanut eikä mikään innostanut. Juuri ja juuri sain pakolliset tehtyä. Nyt tuntuu, että pikkuhiljaa elämä alkaa taas voittamaan.

Neiti on saanut tässä välissä nimen, joulukalenterin kakkosluukku toi yllätyksen; talo on kuiva ja rappaaja pääsee työhönsä, joulu tuli ja meni, on tehty lukuisia valintoja taloon jne.jne. Niin joo ja gradukin on edistynyt talon ohella, vau!

Laattavalinnat ovat aina olleet minulle vaikeita. En vain osaa päättää! Nyt tuntuu, että olisin päätökseni tehnyt kaikkien neljän(viiden KHH mukaanluettuna)tilan osalta tehnyt. Ja tässä ensimmäiset:



Lasten kylppäriin olen viimeinkin tyytyväinen. Löysin tuon täplälaatan vasta eilen ja se oli siinä. Alunperin kylppäristä olisi tullut pelkästään valkoinen hieman erikoisemmalla lattialla, mutta tämä vaihtoehto vie selvän voiton. Täplälaattaa ei kuitenkaan tule koko seinää vaan vain 900x900mm suihkukaapin taakse molemmille seinille. 



Ensimmäisen kerroksen vessa on valkoinen. Tehosteseinä tulee vessan taakse ja tämä laatta taitaakin olla jo monille tuttu! Itse olen haaveillut kyseisestä laatasta jo ikuisuuden. Lattia tulee olemaan vaaleanharmaa samoin kuin viereisessä kodinhoitohuoneessa. Hmm...miksiköhän tuo kuvan tausta on harmaa?! Ei se ollut sitä tallentaessa vaan muuttui heti kun lisäsin sen tänne. Kumma juttu!

Vielä jäljellä siis kylppärin laatat ja kellarin vessan laatat. Kylppärin laatat oli rakkautta ensi silmäyksellä...toivottavasti tuleva tarjous olisi hyväksyttävä. Niistä lisää sitten, kun valinnat on varmistuneet.

Itse laatoitus voi alkaa minun tietojeni mukaan about tammikuun puolessa välissä. Laatoittaja on jo valittu, joten heti kun rappaaja on saanut työnsä valmiiksi pääsee laatoittaja hommiinsa. Ja ensimmäisenä valmistuukin sitten lasten kylppärin seinät ja siitä tullaan sitten talossa alaspäin seiniä laatoitellen. Viimeiseksi laatoitetaan lattiat.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Weight Here Candleholders

Tuntuu, että kaikki ovat päässeet jo joulufiilikseen. Itse en ole lähelläkään sitä. Tänä vuonna se ei taida tullakaan. Tiedä johtuuko jatkuvasta väsymyksestä vai siitä, ettei tämä ihana vuokra-asunto mahdollista meidän "normaalia" joulua.

Viimeiset menneet joulut olemme juhlineet kahden suvun voimin meidän edellisessä talossa, jossa riitti tilaa. Nyt ei ole enää sellaista paikkaa, enkä tiedä missä tulemme joulun viettämään. Toivottavasti ensi vuonna pääsemme taas takaisin kiinni vanhaan perinteeseen vaikkakin uudessa talossa. Niin ja lisäksi kaikki joulukoristeeni on jossain tuolla muuttokuormassa. Enpä taida jaksaa sitä mennä purkamaan muutaman koristeen vuoksi...

Mutta nämä uudet tuttavuudet tulivat netissä vastaan ja ihastuin! Olisivat aika rouheita :)




(kuvat lainattu: Finnish design shop)

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Koristeita askerrellen

Olen pikkuhiljaa ruvennut valmistelemaan koristeita neitimme nimiäisiin. Nimiäiset pidetään niinkin tylsässä tilassa kuin hotellin kokoustilassa, joten somisteita on Pakko tehdä. Aluksi mietimme, että järjestäisimme nimiäiset raksalla. Se on kyllä lämmin, mutta ei sinne johtojen ja putkien sekaan viitsi vieraita kutsua. Jos näkyvillä olisi ollut ainoastaan kiveä olisi juttu ollut toinen ja siitä olisi saanut koristelemalla tosi kivan.

Nyt mennään kokoustilalla, pompomeilla ja ilmapalloilla. Juhlijat saavat ainakin aimo annostuksen vaaleanpunaista! Ajattelin muutaman sitten säästää neidin tulevaan huoneeseen.

Kivoja koristeita ja todella hauska tehdä, vaikka silkkipaperi meni todella helposti rikki.




maanantai 18. marraskuuta 2013

Terassi ja terassin kaiteet?

Meidän terassimme on saamassa katosta. Minun täytyy jopa myöntää, etten ollut piirrustuksista huomannut kyseistä katosta ja olinkin ihmeissäni kun mies tokaisi miesten tekevän terdelle katosta (sama juttu oli tuon terassin sivuseinän kanssa :) ).Pitää varmaan ottaa vielä piirrustukset tarkempaan syyniin. Mutta tarkemmin ajateltuna, onhan se ihan kiva olla sateelta suojassa...sitä vettä kun tunnetusti tässä maassa sataa aika usein.



Nyt minulla on vain pieni ongelma! Alunperin kaiteiden piti olla vinorimaa. Haimme toimenpidelupaa lasikaiteille ja se toivottavasti myönnetään (vaikka Vaasan rakennusltk:sta ei kyllä ikinä tiedä mitä he ajattelevat...). Ongelma on se, etten tiedä haluanko läpinäkyvät vai tummennetut lasit. Tumma oli ensin ykkösvaihtoehto, mutta kuulin sellaista, että siitä saattaa näkyä vielä paremmin läpi kuin kirkkaasta! Voiko olla mahdollista!? Kirkas olisi kyllä hienompaa... Toisaalta taas, kuka sitä kirkasta jatkuvasti pyyhkisi, kun siinä näkyy jokainen pisara? Vaikka rakastan siisteyttä, en silti jaksaisi olla jatkuvasti rätti kädessä.

Help! Mitä mieltä olette; tummennetut vai kirkkaat? 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Seuraava haaste

Kohta Kotona -blogista Neela haastoi myös minut viime viikolla. Haasteen säännöt:

1. Kiitä haasteen antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta sen sait.
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin.
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle.
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.


Neela esitti minulle seuraavat kysymykset:

1. Ostatko mieluummin uutta vai kunnostatko vanhaa?

Sekä että. Tykkään kierrellä kirppiksiä ja katsella muun muassa fb-kirppiksiä. Jos löydän tarvitsemani kirppikseltä niin olen enemmän kuin tyytyväinen. Tällä hetkellä harmittaa, kun en keväällä ostanut Muuramen L-tasoa ja valkoista fatboyta kirppikseltä. Ne olivat täysin uudenveroisia molemmat ja ostamalla olisin säästänyt melkein 1 000 euroa.  Silloin en kuitenkaan uskaltanut niitä ostaa, kun en ollut varma tulevasta talosta...

Seuraava DIY kohde olisi tämä:


Lisäksi varastossa on minun vanha nukkekoti 80-luvulta. Se odottaisi myös pientä pintaremonttia. Ehkä keväällä otan sen työn alle. 

2. Kun ostoksia teet niin suuntaatko ennemmin kaupoille vai kirppareille?


Kyllä minä taidan kaupoille kuitenkin suunnata. Riippuu ostoksesta. Esimerkiksi lasten vaatteet ja lelut hankin mielelläni käytettynä sillä niissä säästää hyvinkin paljon. Jos tiedän että tulen tarvitsemaan jotain lastenvaatetta lähiaikoina, suuntaan kirppikselle ihan ensimmäiseksi.  Itselleni harmikseni löydän hyvin harvoin mitään kivaa :( 

Kotiin ostan enemmän ex tempore -ostoksia kirppikseltä kuin suunniteltuja. 

3. Mitä sisustusohjelmia seuraat telkkarista?


En oikeastaan ensimmäistäkään. Katson hyvin harvoin televisiota. Menneellä viikolla energiani riitti juuri ja juuri katsomaan Vain elämää. Sisustuslehtiä selailen kyllä, siihen riittää aika paremmin.



4. Suolaista vai makeaa?

Kyllä joudun myöntämään, että makea :) Olen todella perso kaikelle makealle ja joudun kyllä taistelemaan, etten sortuisi jatkuvasti laittamaan suuhuni jos jonkinlaista sokeripommia. 

5. Jos olisi pakko valita, pitäisitkö mieluummin blogia, jossa olisi pelkästään kuvia vai pelkästään tekstiä?


Hmm... Kauniit kuvat ovat ihania. Niitä onkin blogeista kiva katsella. Ja jos kuvat on upeita niin usein teksti jää lukematta. Itse en osaa, eikä minulla vielä edes välineitä ottaa niin hienoja kuvia (Toivottavasti jonain päivänä saisin kunnon järkkärin ja oppisin kuvaamaan :)). Eli varmaan kallistuisin niihin kuviin.

7. Kulta vai hopea?


Hopea! Ehdottomasti hopea tai valkokulta :)

8. Mikä on parasta talvessa?


Hiihtoladut, kauniit talvimaisemat, pulkkamäet, lumiukot, se tunne kun tulet kylmästä sisälle ja saat käpertyä lämpimään peittoon, kynttilät pimeinä iltoina ym.ym. Talvessakin on paljon hyvää!

9. Mikä on turhin ostoksesi jonka olet viimeisen puolen vuoden aikana tehnyt?


Nyt ei tule mieleen kyllä mitään. Olen ollut viimeisen puolen vuoden aikana hyvinkin säästäväinen. No joo, voin ehkä myöntää että yksi Guessin kirjekuorilaukku oli aika turha ostos. Ostin sen jo elokuussa enkä vielä ole sitä edes miehelleni uskaltanut näyttää :)

10. Valitse tuosta yltä minulle esitetyistä kysymyksistä mieleisesi ja vastaa siihen. Valitsin Neelan kysymyksistä nro 11. eli; Millainen on unelmakotisi?


Katso tämä. Postailin jo aiemmin unelmakodistani. Ja mieluummin rantatontilla ja rajattomalla budjetilla, jolloin voisi toteuttaa ihan kaikki halutut pinnat ja ratkaisut tinkimättä mistään. 

11. Huomasitko että kysymys numero 6 puuttui kokonaan? ;)


Olen aina niin hätäinen, että en kyllä huomannut :)

Itse haastan seuraavat blogit:

Rinna - Yksi askel kerrallaan ja

Maya - Hyppysellinen paheita

Ja kysymykseni olisi seuraavat:

1. Millainen on sinun unelmakotisi?
2. Millainen sisustustyyli kuvastaa sinua?
3. Mikä olisi ykköstoiveesi joululahjaksi?
4. Vaihtuuko sinulla sisustus vuodenaikojen mukaan? 
5. Minkä uuden taidon sinä haluaisit oppia?
6. Teetkö koskaan itse lahjoja toisille vai ostatko aina kaupasta?
7. Oletko jossain asiassa/asioissa pikkutarkka? 
8. Odotatko jo joulua?
9. Mikä saa sinut raivostumaan?
10. Miksi perustit blogisi?
11. Mikä on sinun turhin ostoksesi, jonka olet viimeisen puolen vuoden aikana ostanut kaupasta?

lauantai 16. marraskuuta 2013

Arjen luksusta - haaste!

Suvisvillan ihana Suvi antoi minulle jo hetki sitten Lambihaasteen. Haasteen tarkoituksena on kertoa lukijoille kolme asiaa, mitkä tuovat luksusta omaan elämääni.


Suvi totesi omassa postauksessaan parhaimman luksuksen arkeen tuovan oma perhe ja ystävät. Voin yhtyä tähän täysin. Nykyään ehdimme turhan vähän (lue "ei yhtään") viettää aikaa perheen kanssa yhdessä. Raksa verottaa tästä ajasta suurimman. Mutta tämä onneksi tulee muuttumaan ajan kanssa. Ensi kesänä - toivottavasti jo keväällä - voimme kaikki neljä viettää kiireettömästi aikaa toistemme kanssa. 


Tällä hetkellä luksusta tuovat hieman erilaiset asiat kuin yleensä. Aika itselle on hyvin kortilla ja siksi luksus taitaa enemmän tai vähemmän liittyä juuri aikaan itselle. Eli, luksusta minulle tällä hetkellä on:

Herkuttelu! On se sitten hyvää ruokaa tai jotain makeeta. Kunhan sen saa nauttia rauhassa. Viini kuuluisi tuohon kuvaan, mutta vielä hetken se pitää korvata muilla juomilla (tällä hetkellä kupissa on lämmin finrexin)

Makeat herkut kuuluvat minulla yleensä viikonloppuun ja lauantaihin. Muutoin yritän pidättäytyä syömästä varsinkin karkkia. Mies juuri täydensi minun karkkivarastoni kahdella kilolla irtokarkkeja. Nämä karkit kestävätkin minulla pitkään ensi vuoteen. Ihana mies!




Aika käsitöille! Rakastan tehdä käsillä jotain. En ole kovin hyvä, mutta harjoittelu tekee mestarin. Eikö se menekin niin? Ainakin yritän uskotella tuota itselleni. Keskeneräisiä töitä minulla lojuu joka paikassa. Joskus kun saisi ne kaikki tehtyä loppuun. Miksi aina aloitankaan niin suuritöisiä projekteja. Pienemmät jutut voisivat joskus valmistuakin.



Juhlat/itsensä laittaminen! Niin. Nyt vietän aikaani suurimmaksi osaksi kotona vauvan kanssa. Perus varustus on aika rennot vaatteet ja hiukset ponnarille. Meikki jää kyllä juhlahetkiin. Näin ollen harvat juhlahetket tuntuvat todella arjen luksukselta!





En tällä hetkellä ole ollenkaan tietoinen siitä kuka on ehtinyt haasteen jo tekemään. Monessa blogissa olen sen jo ehtinyt näkemään. Mutta haluaisin vielä haastaa seuraavat tekemään haasteen - mikäli ette ole sitä vielä tehneet...

Sanni -  After the storm 

Jonna - Unelmista totta ja

Neela - Kohta kotona

Mainitse siis haastebloggauksessa kolme asiaa jotka tekevät elämästäsi pikkuisen ylellisempää. Kun olet tehnyt haasteen, lähetä yhteystietosi osoitteeseen lambinblogihaaste@gmail.com ja laita haaste eteenpäin. Palkinto arvotaan marraskuun aikana ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kaikki haasteeseen mukaan lähtevät osallistuvat 500 euron kylpylälomalahjakortin arvontaan. Lahjakortti on Holiday Clubille, jolla on kylpylähotelleja ympäri Suomea. Kortti oikeuttaa seuraavaan: 3 vrk kylpyläloma, aamiaiset ja kylpylän vapaa käyttö 2 aikuiselle + 2 lapselle tai 2 vrk kylpyläloma, aamiaiset, kylpylän vapaa käyttö + hemmotteluhoidot 2:lle. Haastepostaus merkitään Lambi bannerilla jonka voit ladata täältä.




perjantai 8. marraskuuta 2013

Hidas, hitaampi, hitain...

...tuntuu olevan meidän talon etenemisen tahti. Tänään vastaava mestari oli ilmoittanut, että he ovat poissa hieman yli viikon. Ovat jollain toisella raksalla. Me olimme vähän kysymysmerkkinä. Eikai siinä sitten auta. Talon kuivuminen on toki vielä vaiheessa. Sen vuoksi ei siellä vielä päästä sisätöihin suuremmin. Mutta tekemistä olisi siitä huolimatta vaikka kuinka. Terasseille pitäisi tehdä ainakin katot ym.ym. No, me joudumme taas odottamaan arvon herroja!

On toki jotain edistystäkin tapahtunut. Välikatto on saanut villat, loput seinät on muurattu ja ulkoportaat terassille on tältä erää valmiit niin. Nyt pystyin hahmottamaan millainen kellarikerroksesta tulee. Jälkikäteen ajateltuna olisin pienentänyt saunaa aika reippaasti. Meidän saunaan tulee varmasti mahtumaan reippaasti toistakymmentä henkeä! Huh!


Tässä terassille johtavat portaat tältä erää valmiina! On muuten hienot. Nämä tullaan jossain vaiheessa laatoittamaan, mutta se projekti saa kyllä odottaa ensi kesään...tai sitä seuraavaan. Portaista piti ensin tulla 90 cm leveät, mutta onneksi levensimme niitä. Nyt ne ovat 120 cm leveät ja niissä mahtuu kaksi kävelemään rinnakkain. Helpottaa hieman lasten kanssa.


Tässä makkarin tuleva vaatekaappi. Aluksi olimme hankkimassa erillistä liukuovikaapistoa, mutta onneksi päädyimme ostamaan vain liukuovet ja muuraamaan tuon yhden seinän. Näin saamme koko huonekorkeuden käyttöön säilytyksen osalta. Ovista tulee toki massiiviset sillä huonekorkeutta on 290 cm. 

Näin täällä. Minun aikani vie ihan täysin tämä meidän neiti. Hän on aika vaativa tapaus. Onnellinen saan kuitenkin olla siitä, että hän nukkuu yönsä kohtuullisen hyvin. Aina voisi tietenkin nukkua vielä paremmin! Minä saan huomenna ensimmäisen kerran hieman omaa aikaa ja menen työkavereideni kanssa illalliselle. Hieman jännittää miten mies pärjää näiden kahden kanssa. Pelkoni on luultavasti ihan turha!

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Makuuhuone mietintöjä

Tässä hieman ajatusta millaisia kalusteita ja tekstiilejä meidän makkariin jossain vaiheessa tuleekaan :) Osa näistä löytyy jo valmiina, sillä ovat olleet edellisessäkin talossa meidän makkarissa. Näin ollen ei ole paljon uutta hankittavaa. Vielä toki jännitän jääkö nämä lennolin verhot lyhyeksi huonekorkeuden ja ikkunan korkeuden vuoksi... 

Sänkyä en lähde uusimaan, vaan vanha kulkee vielä muutaman vuoden meidän mukana. Mieli tekisi vaihtaa se, sillä nyt meillä on ruskeella kankaalla verhoiltu jenkki. Olisi kiva jossain vaiheessa vaihtaa se harmaalla verhoiltuun. Sänky on kuitenkin vielä suhteellisen uusi, joten ei ole varaa lähteä sitä vielä uusimaan.




maanantai 28. lokakuuta 2013

Kiuas valittu!

Ou jee, se ollutkaan sitten harvian kivi tai cilindro vaan... Tulikiven valkoinen sumu! Oih!

Eikö olekin hieno!?

(Kuva lainattu täältä)

Takaiskuja

No niin. Raksalla on viime viikkoina eteneminen ollut hyvin lujassa. Sisäpuolen rappaus ei voi alkaa ennen kuin talon kosteus on tietyllä tasolla ja tällä hetkellä ollaan vielä hyvin kaukana siitä tasosta. Talo on vielä ihan liian kostea.

Tämä johtuu siitä, ettei taloon olla saatu lämpöjä päälle ajoissa. Tähän on taas monta syytä ja "syyllistä". Minua ottaa suoraan sanottuna päähän. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan rappauksen piti olla tällä viikolla jo valmis! Ja itse rappaushan kestää neljä - pitkää - viikkoa. Tämän hetkisten tietojen mukaan rappaamaan voitaisiin ryhtyä vasta noin neljän viikon päästä. Aloituksesta sitten neljä viikkoa niin homma olisi valmis. Huoh! Kaksi kokonaista kuukautta pitäisi vielä odottaa!!! Me taidetaan olla jouluna tekemässä pintatöitä talolla ;)

Ei sillä, on tässä tekemistä toki muutakin, mutta yhden kuukauden venyminen tarkoittaa aina sitä yhden kuukauden lisäaikaa tässä ahtaassa vuokra-asunnossa jossa en viihdy sitten ollenkaan.

Tällä viikolla etenemme siten, että saamme kellariin viimeinkin väliseinät. Näin sekin tila alkaa hieman muodostumaan ja sitä pystyy hieman hahmottamaan. Tähän saakka se on ollut vain yksi suuri tila. Lisäksi tehdään ehkä jotain sähkö- ja putkitöitä.

Mutta on meille tullut etuovi... Eikö olekin hieno!? Tuon voisi jo ehkä kelpuuttaakin...tai sitten ei!


Lopullisen oven kanssa on hieman epäselvyyksiä. Kauppakirjan mukaan ovi kuuluu meille. Skaala on kuitenkin sitä mieltä, että ovi on jo toimitettu viime vuoden lokakuussa entiselle omistajalle. Hän ei tietenkään ole ottanut ovea vastaan, eikä tiedä siitä mitään. Jep! No, jostain sen oven on kuitenkin meille tultava ilman että me joutuisimme siitä pulittamaan.

Ja nämä ulkopuolen rappuset valmistuivat viime viikolla. Isäni ja avokkini tekivät koko alkuviikon noita puisia muotteja ja torstaina raput sitten valettiin. Avokkini kävi eilen yöllä irroittamassa muotit. Jee, nyt etupihaltakin pääsee terdelle :)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Himoshoppaajat.

Olen katsonut neidin synnyttyä televisiota liiaksikin. Moneen vuoteen en ole sitä katsellut juuri lainkaan. Nyt olen seurannut kaikenlaisia realitysarjoja; kokkausohjelmia, sisustus- ja rakennussarjoja, Kirsi ja himoshoppaajat, kukkaron herraksi ym.

Olen jo ehtinyt ihmettelemään kuinka ihmiset vapaaehtoisesti haluavat lähteä mukaan tuollaiseen viimeksi mainittuihin ohjelmiin ja myöntää julkisesti koko Suomelle, että raha-asiat ovat hieman huonolla tolalla ja sen, etteivät he osaa oikeastaan ollenkaan käyttää rahaa.

Katsoessani näitä ohjelmia on tuntunut vielä enemmän siltä, että onko tosiaan niin, että ihmiset tuntevat helposti toisarvoisuutta jollei heillä ole sitä iphonea tai viimestä huutoa olevia vaatteita. Niitä ihmiset sitten ostavat, vaikka niihin ei oikeasti olisi varaa. Koska tämä maailma on Tällaiseksi muuttunut? Koska raha on ruvennut määrittelemään ihmisarvoa, niinkuin moni tuntuu jo ajattelevan.

Itse olen kova myös shoppailemaan, se on tapa rentoutua. Myönnettävä se on :) Mutta rajat tiedän kyllä, enkä koskaan osta mitään vain sen vuoksi, että se on nyt kovassa huudossa. Itse asiassa olen hyvinkin pihi, ainakin avokkini mielestä :D

Aiheeseen liittyen; tein jo kesällä ensimmäisen hankinnan tulevalle vauvalle. Mikäs se olikaan...no tietenkin ihana säästöpossu - esikoisella omansa! Haluan opettaa myös lapsille terveen suhtautumisen rahaan, jotta he osaavat ilman realitysarjoja hoitaa omat asiansa.


torstai 24. lokakuuta 2013

Efva

Vielä kuopuksen syntymästä sen verran, että sain mieheltäni pienen muiston koko tästä ihanasta tapahtumasta. Tämä tulee aikanaan siirtymään neidille, kun hän saavuttaa iän jolloin osaa arvostaa paremmin koruja. Toivottavasti koru on silloin vielä hyvässä kunnossa.

I love it! Kuten melkein kaikkia Efvan koruja!

Kaiverrus vielä puuttuu, mutta se tulee rannekorun sisäpuolelle kuhan korun ehtii viedä liikkeeseen.


Samaan sarjaan minulla oli jo entuudestaan korvikset ja ne ovatkin olleet hyvin pidetyt :)


maanantai 21. lokakuuta 2013

Lenas Shop

Appivanhempani asuvat Pietarsaaressa ja aina siellä käydessä on pakko päästä kaupungille. Kaupunki on pieni, mutta siellä on yllättävän hyvä valikoima sisustusliikkeitä. Yksi parhaimmista on Lenas Shop, jossa kävin viimekin viikolla ja käteen jäi jotain pientä kivaa tulevaan neidin huoneeseen. Mutta olisin kyllä taas löytänyt vaikka mitä kyseisestä putiikista :)








sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Missä mennään

Kaksi viikkoa on mennyt siivillä. Pieni neiti pitää kyllä huolen siitä, että päiviin ei jää yhtään ylimääräistä aikaa. Illalla viimeisetkin energiat äidistä imee uhmaikäinen poika. Kahden pienen lapsen perhe ei ole sinänsä mielestäni raskas hoitaa, mutta kun olemme optimistisina ängenneet tuon raksan vielä tähän samaan puolivuotiseen! No, yritän jatkuvasti itselleni hokea, että kyse on juurikin noin puolesta vuodesta. Tilanne ei ole pysyvä. Joten eiköhän tämän jaksa - vaikka päällään seisten!

Mutta tässä olisi kuvia raksalta, missä siellä mennään :) Eteenpäin on ainakin menty ja nyt kuvissa näkyy ikkunatkin, jee!


Tuohon eteen vasemmalle rakennetaan juuri portaita, jotka vievät terassille.



Tässä kuva ulkoportaiden ja sisäänkäynnin väliin jäävästä tilasta. Tässä on hyvä säilyttää pyöriä ja esim. lasten leluja. Tuo rakonen ylhäällä peittyy vielä portaista.


Kuva keittiöstä ulos ja terassille.


Olohuoneessa telineet valmiiksi rappausta varten.


KHH:n ovi tuo kivasti valoa muuten ikkunattomaan tilaan.


Putkivetoja KHH:ssa. Aika hurjalle näyttää :)


Tykkään näistä ikkunoista kyllä paljon! Ikkunathan oli tilannut jo edellinen omistaja. Ne ovat Skaalan valikoimista parhaimmistoa ominaisuuksiensa vuoksi. Itse pidän vielä noista leveistä karmeista! Ikkunanpielet on melkein yhtä syvät kuin vanhoissa taloissa, I like!

tiistai 8. lokakuuta 2013

uusi tiimin jäsen!

Kävi juuri niin kuin ajattelinkin. Ikkunoiden lisäksi saimme perjantaina pienen prinsessan vahvistukseksi tiimiimme <3



Ainoa mitä perjantain setistä jäi puuttumaan oli kaksi ikkunaa. Mutta sehän nyt olisikin ollut liikaa vaadittu, että kaikki olisi mennyt ihan putkeen ja oikein. Niin ja jos pettymyksen aihe oli myös meidän kaihdinverhot. Emme itse ole tilanneet ikkunoita, vaan edelliset omistajat olivat ehtineet ne tilata (ja maksaa). Tilausvahvistuksesta kävi kuitenkin ilmi, että ikkunoissa oli integroituna sälekaihtimet. Jee! Niin, mutta ne eivät olleetkaan ikkunoiden sisällä vaan ovat ikkunoiden ulkopuolella. Auts!!! Ei kovin hyvä juttu lapsiperheessä...

olen kai vielä niin hormoni pöllyissä, ettei tämä asia muuta kuin harmita snadisti. Onneksi, muutoin tulisi itku! Prinsessa on kuitenkin täydellinen ja se lienee itselle nyt kaikista tärkeintä.

torstai 3. lokakuuta 2013

Raksalla...

...ollaan tällaisessa vaiheessa. 


Meidän tuleva olohuone!


Näkymä olohuoneesta keittiöön. Keittiön keskimmäisen lasin kohdalle tulee ovi terassille.


Master bedroom :) Aamuaurinko laskee juuri tämän huoneen puolelta. Mukava herätä isoista ikkuinoista tulvivaan auringonvaloon!



Lasten kerroksen aula. Oikealla yksi lastenhuone. Tähän aulaan olisi tarkoitus tehdä lapsille yhteinen leikki/tv-tila. Sen vuoksi päätimme esimerkiksi jättää tuon harkon tuohon kaiteen kohdalle. Mikäli siihen olisi vaihtanut lasin, saisi sitä olla jatkuvasti pesemässä + harkot eristävät ääntä hieman paremmin kun tietää tämän aulan tulevan käyttötarkoituksen.


Tässä kuva yläkerran aulasta vessan suuntaan. Vasemmalla ja oikealla lasten huoneet. Tästä huomaa, että meillä on vielä välikatto tekemättä. Minulla ei ole edes tarkkaa tietoa koska se tullaan tekemään, mutta näillä viikoilla sen pitäisi tapahtua.

Meillä piti jo maanantaina olla ikkunoiden asennus. Nämä ikkunat ovat olleet meille talon ostosta lähtien yksi murheen paikka! No, tämän asennuksenkin kanssa kävi sitten sillä tavalla, että kuski joka oli tuomassa ikkunoitamme oli onnistunut rikkomaan ikkunat!!! Mutta, nyt talon pihassa odottaa iso kasa ikkunoita huomista asennusta. Viikko tässä kuitenkin hävittiin aikaa kuivumisen suhteen, joka olisi ollut hieman tehokkaampaa, jos ikkunat oltaisiin saatu jo maanantaina paikalleen. Huomista odotellen :)

Ja huomista odotellen jo ihan siitäkin syystä, että minulla on sellainen aavistus, jotta perheemme tulee kasvamaan ensi yönä yhdellä jäsenellä... Katsotaan kuinka käy ;)


tiistai 1. lokakuuta 2013

Astetta mukavampi arvonta Täällä! :)


Granit

Helsingissä käydessä oli nyt ihan pakko raivata tilaa myös Granit vierailulle :) Tästä on saanut vinkkiä jo niin monesta blogista, että odotin liikkeeltä paljon. Ja olihan siellä paljon kaikkea mitä olisi mukaan voinut ottaa, betoniruukut muun muassa. Mutta ei sitä viitsinyt lähteä niitä kantamaan takaisin hotellille, joten tyydyin hieman vähempään, eli näihin!



Idea mitä näillä tehdä, tuli jo näyteikkunasta ;) 




Ikean säilytyslaatikot tulevat piakkoin saamaan hieman uutta pintaa! En tule legoja niihin säilömään, vaan eteisen säilytyslaatikot saavat hieman uutta ilmettä :)