perjantai 25. lokakuuta 2013

Himoshoppaajat.

Olen katsonut neidin synnyttyä televisiota liiaksikin. Moneen vuoteen en ole sitä katsellut juuri lainkaan. Nyt olen seurannut kaikenlaisia realitysarjoja; kokkausohjelmia, sisustus- ja rakennussarjoja, Kirsi ja himoshoppaajat, kukkaron herraksi ym.

Olen jo ehtinyt ihmettelemään kuinka ihmiset vapaaehtoisesti haluavat lähteä mukaan tuollaiseen viimeksi mainittuihin ohjelmiin ja myöntää julkisesti koko Suomelle, että raha-asiat ovat hieman huonolla tolalla ja sen, etteivät he osaa oikeastaan ollenkaan käyttää rahaa.

Katsoessani näitä ohjelmia on tuntunut vielä enemmän siltä, että onko tosiaan niin, että ihmiset tuntevat helposti toisarvoisuutta jollei heillä ole sitä iphonea tai viimestä huutoa olevia vaatteita. Niitä ihmiset sitten ostavat, vaikka niihin ei oikeasti olisi varaa. Koska tämä maailma on Tällaiseksi muuttunut? Koska raha on ruvennut määrittelemään ihmisarvoa, niinkuin moni tuntuu jo ajattelevan.

Itse olen kova myös shoppailemaan, se on tapa rentoutua. Myönnettävä se on :) Mutta rajat tiedän kyllä, enkä koskaan osta mitään vain sen vuoksi, että se on nyt kovassa huudossa. Itse asiassa olen hyvinkin pihi, ainakin avokkini mielestä :D

Aiheeseen liittyen; tein jo kesällä ensimmäisen hankinnan tulevalle vauvalle. Mikäs se olikaan...no tietenkin ihana säästöpossu - esikoisella omansa! Haluan opettaa myös lapsille terveen suhtautumisen rahaan, jotta he osaavat ilman realitysarjoja hoitaa omat asiansa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti